Joulu
Tervetuloa joulu osastolle. Täältä löydät valtavan määrän erilaisia joulukalentereita, monen kokoiset joulukuuset, koristeet ja muut jouluiset jutut.
Joulukalenterit
Joulun odotus ihanaa! Jännittävän odotuksen palkitsee joulukalenteri, jota seuraamalla jokainen tietää kuinka monta päivää vielä on jouluun. Joulukalenteri, toiselta nimeltään adventtikalenteri tuo mukanaan jokaiseen päivään numeron etsinnän ja sitten yllätyksen. Meillä on upea valikoima joulukalentereita niin että jokaiselle lapselle löytyy jotakin, pienemmistä joulun odottajista alkaen. Tavara-, askartelu-, tai toimintajoulukalenterin valinta on yleensä helppo, sillä lapsilla on usein omat mieltymykset.
Joulukuuset
Jouluun kuuluu ehdottomasti joulukuusi. Eri kokoiset, väriset ja hintaiset tekokuuset mieltymysten mukaan. Muovikuuset pystytetään usein jo muutama viikko ennen joulua, usein ensimmäisenä adventtina. Eikä niiden pois laittamisella ole kiirettä, kun niistä ei varise havunneulasia. Siis tekokuusia voi ihailla paljon pidempään kuin aitoja. Ei tarvitse muistaa kastella!
Vuosikymmeniä sitten, ensimmäisillä myymillämme tekokuusilla oli ensimmäisenä kokoamisurakka edessä. Silloin kuusen kokoaminen oli varsinainen rakennustyömaa; oksat tökittiin runkoon yksi kerrallaan. Muovikuusi on tänä päivänä helppo kasata. Nyky kuusi kootaan yleensä kahdesta tai kolmesta päällekkäin nosteltavasta runkopalasta. Sitten vain lasketaan ja avataan oksat kauniisti paikoilleen. Käytön jälkeen kuusi on helppo pakata, säilöä ja ottaa taas käyttöön. Eikä ole havunneulasia lattiat täynnä.
Kuusen tuuheuden huomaa usein hinnasta. Mitä tuuheampi sitä arvokkaampi kuusi on. Joulukuusen koristeet, pallot ja valot tekevät kuusesta kauniin tunnelman tuojan.
Muovisen ja aidon joulu kuusen valinnan välillä voi vaikuttaa ihmisen elämäntilanne. Yksinasuvat, pikkulapsiperheet ja eläinten omistajat saattavat valita muovikuusen siksi, että kuusen hakeminen metsästä tai kuusi kauppiaalta joka joulu on aikaa vievä ja voimia kysyvä projekti. Metsälle tuoksuva kuusi saattaa kiehtoa liikaa kissoja ja koiria, joten kaikki pääsevät helpommalla tekokuusen hankinnan jälkeen.
Harry Potter 76429 Puhuva Lajitteluhattu
Varastossa
Lahjanauha 20 mm 23 m punainen satiini
Varastossa
Joulukalenteri 2023 Muumi viidakko
Varastossa
Joulukalenteri tee itse 2023 DIY
Varastossa
Varastossa
Varastossa
Varastossa
Varastossa
Varastossa
Tonttulakki glitteri punainen/vihreä
Varastossa
Joulukalenteri 2023 Miraculous Kwami
Varastossa
Joulukalenteri 2023 Prinsessa Disney
Varastossa
Joulukalenteri 2023 Gabby’s Dollhouse
Varastossa
Joulukalenteri 2023 LEGO Harry Potter
Varastossa
Joulukalenteri 2023 LEGO Friends
Varastossa
Varastossa
Joulukalenteri 2023 LEGO Star Wars
Varastossa
Kuusenjalka muovinen musta 2 L
Varastossa
Tonttulakki reilun kokoinen luxus malli
Varastossa
Varastossa
Varastossa
Joulukuusi 210 cm vihreä Weiste
Varastossa
Varastossa
Varastossa
Varastossa
Varastossa
Varastossa
Joulukuusi 240 cm vihreä Luxus Weiste
Varastossa
Hama helmet joulukalenteri 2022
Varastossa
Varastossa
Pakettikortti joulu 8 kpl erilaisia
Varastossa