Mielipidekirjoitus

Julkaistu Jätä kommentti

OLEN sivusta vanhuuskaranteenista seurannut, miten kahden kouluikäisen lapsen äidin riittämättömyyden tunne ja ahdistus lisääntyvät huolestuttavalla vauhdilla. Jos näin jatkuu, hänen voimansa loppuvat.

Lapset ovat kotiopetuksessa, ja äiti on lomautettuna kotona heitä ”opettamassa”. Vuoden ikäinen nuorin ei pääse enää päiväkotiin, koska äiti on kotona. Hän opettelee juuri kävelemään. Äidillä ei ole pedagogisia opintoja, mutta nyt niitä kaivattaisiin, niin kuin myös kotielämän organisointia vilkkaiden lasten parhaaksi. Mummoista ja vaaristakaan ei ole apua – olemme yli 70-vuotiaina arestissa mekin.

Olen sota-ajan lapsi ja muistan vastaavat ajat hyvin. Mitä jos opettamisessa epäonnistuvat turhautuneet vanhemmat ajattelisivat, että on muutakin oppimista täksi rajalliseksi ajaksi kuin kouluopetus? Voi opettaa leipomaan, laittamaan ruokaa ja hoitamaan kotia. Voi pelata Afrikan tähteä ja panostaa yhdessäoloon. Kohtuullinen annos koulutehtäviä mahtuu mukaan, ei yli voimien käyden.

Opettajat tietävät, ettei kotikoulu ja vanhempien velvoittaminen voi korvata ammatti-ihmisten monen tunnin työpäivää lasten kanssa. Tätä tietoa ei vain ole juuri kerrottu. Jos aikaa nyt menee vähän hukkaan, se kuroutuu umpeen tulevina vuosina. Mitään syytä hätään ei ole. Sodan jälkeen Suomessa oli paljon rintamamiesylioppilaita, jotka saivat lakin ihan muusta kuin kouluopintojen suorittamisesta. Hyviä miehiä niistäkin pojista tuli.

Toivon kaikille äideille ja isille rentoa mieltä. Nauttikaa lastenne kanssa niistä hyvistä asioista, joita voitte nyt yhdessä kokea. Tämä aika menee sittenkin aika pian ohi. Ratkaisuja löytyy.

Pommisuojien kasvatti

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä. Helsingin Sanomat 24.3.20

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *